ALAKULOISUUDEN YLISTYS


Kaukana täältä yksinäisen metsäjärven rannalla, niemen nenässä, missä on pienoinen mökki, puoleksi hankeen peitossa — siellä tahtoisin olla.

Minulla olisi pienoinen pirtti, jossa yksin elelisin, kissa kehräisi uunilla, sirkka sirittäisi karsinassa ja surullinen kuu paistaisi lumikenttiä pitkin ja jäähileet ikkunassa kimmeltäisivät — siellä tahtoisin olla.

En ketään kutsuisi luokseni, jotka minua häiriten menneistä ajoista muistuttaisivat. Vaan olisi minulla ainoana ystävänä vaskikielinen kantele, jota uunin pankolla pehmoisessa lämpimässä soittelisin, ja katselisin, kuinka kuutamon kuva siirtyy siltapalkista toiseen.

Ja mitä minä soittelisin? Minä virittäisin vaskeni kielet yksinäisyyden alakuloisuutta ylistämään, ja minä hyräilisin haikean mielen sanatonta surua. En raivoisi, en itkisi enkä rintaani repisi — vaan antaisin kyynelettömän kaihon hellytellen tyynnyttää mainingitkin menneistä myrskyistä.

Ja kun olisin soittanut säveleni loppuun, niin ripustaisin seinälle soiton ja katselisin synkkänä seisovaa kuusikkoa ja haalean kylmiä hattaroita ja lumen kimmellystä katoilla. Ja rauha olisi rintani täyttänyt ja sieluni sulanut haikean hiljaiseen riemuun.


Гижысь: 
Гижӧд
Alakuloisuuden ylistys
Ӧшмӧс: 
Комиӧн
Кӧнкӧ ылын, вӧр ты дорын…

lkejrlkelkrgner klrjnelknfrkl ekjnrjkenfrej